Hapkido on korealainen kamppailulaji. Se on itsepuolustusmuoto, jossa käytetään nivelvääntöjä, painepisteitä, heittoja, potkuja ja lyöntejä. Hapkidon harjoittelijat harjoittelevat torjumaan muiden kamppailulajien tekniikoita. Käytössä on myös perinteisiä aseita, kuten lyhyt keppi, köysi, nunchakut ja miekka. Hapkido keskittyy sekä lähi- että pitkän matkan taisteluun. Hyvän jalkatyön ja kehon tehokkaan käytön avulla pyritään hallitsemaan vahvempiakin vastustajia.
Hapkidon historia
Modernin hapkidon synty voidaan jäljittää ryhmään korealaisia nationalisteja Korean Japanin siirtomaavallan jälkeisellä kaudella. Ryhmää johti Choi Yong Sul. Hänen merkittävimmät oppilaansa olivat Suh Bok Sub, Ji Han Jae, Kim Moo Hong ja Myung Jae Nam. Choi Yong Sul lähetettiin pienenä poikana Japaniin, ja hän palasi Koreaan mukanaan tekniikoita, jotka muistuttavat aikidon edeltäjää. Kiistanalaisen tarinan mukaan Takeda Sokaku adoptoi Choin 11-vuotiaana. Hän asui ja harjoitteli mestarin kanssa yli 30 vuoden ajan Shin Shu -vuorella sijaitsevassa dojossa. Tämän tarinan kiistävät ihmiset, joiden mukaan Choi oli vain Takedan talouden yksinkertainen työntekijä. Totuus lienee, kuten aina, jossain puolivälissä.
Choin ensimmäinen oppilas oli Suh Bok Sub, ja hän avasi ensimmäisen dojon. Vuonna 1948, ollessaan vielä parikymppinen, Suh Bok Sub oli jo saavuttanut judon mustan vyön ja valmistunut Korean yliopistosta. Nähtyään Choin puolustautuvan menestyksekkäästi miesjoukkoa vastaan Suh kysyi Choiilta, opettaisiko tämä myös hänelle kyseistä kamppailulajia. Vuonna 1951 Suh avasi ensimmäisen varsinaisen dojangin ja nimesi sen Korean Yu Kwan Sool Hapki Dojangiksi. Ensimmäinen Suhin suunnittelema symboli, jota käytettiin tämän kamppailulajin tunnuksena, oli sisäänpäin osoittava nuolenkärki. Tänä aikana Choi työskenteli Suhin isän, kongressiedustajan, henkivartijana. Suh väittää, että hän ja Choi päättivät vuonna 1959 lyhentää nimen hapkidoksi.
Hapkidon periaatteet
Kamppailulajien kova–pehmeä-akselilla hapkido sijoittuu jonnekin keskivaiheille. Siinä käytetään jiu-jitsun pehmeitä tekniikoita ja taekwondon kovia tekniikoita. Hapkido on eklektinen kamppailulaji, ja eri hapkidokoulut soveltavat tekniikoita eri tavoin. Tietyt perustekniikat ovat käytössä kaikissa kouluissa, ja kaikkien tekniikoiden tulee noudattaa hapkidon kolmea periaatetta:
- Ei vastarintaa (Hwa)
- Ympyräperiaate (Won)
- Vesi-/harmoniaperiaate (Yu)
Hwa eli vastarinnattomuus on rentoutumisen taitoa. Jos vastustaja työntää hapkido-opiskelijaa rintaan, tämä ei vastusta vaan astuu taaksepäin ja käyttää vastustajan eteenpäin suuntautuvaa liikemäärää tämän kaatamiseen.
Won, ympyräperiaate, on tapa hyödyntää liikemäärää ja suorittaa tekniikat luonnollisesti. Jos vastustaja hyökkää suoraan, hapkido-opiskelija ottaa hyökkäyksen vastaan ja käyttää sitten vastustajan voimaa tätä vastaan ympyränmuotoisella liikkeellä.
Yu eli vesiperiaate voidaan selittää veden voimalla. Hapkido on pehmeä laji, joka ei ole täysin riippuvainen voimasta. Kuten vesi, se tuntuu koskettaessa pehmeältä. Kuten vesi, hapkido mukautuu tilanteeseen.
Tekniikat
Hapkido on monipuolinen taistelutyyli, joka pyrkii kattamaan mahdollisimman laajan valikoiman tilanteita. Siksi siinä ei tietoisesti harjoitella vain tiettyjä tekniikoita. Harjoittelussa opetellaan monia lyönti-, heitto- ja nivelvääntötekniikoita. Jotkin tyylisuunnat keskittyvät myös mattokamppailuun ja erityisesti otteista vapautumiseen.
Potkut
Hapkidon potkujen suuri monipuolisuus tekee lajista aidosti korealaisen. Taekwondon potkut muistuttavat suuresti monia hapkidossa käytettäviä potkuja, vaikka painotus onkin pyöreissä liikkeissä. Toisin kuin useimmissa moderneissa taekwondotyyleissä, hapkidossa potkitaan ja pyyhkäistään paljon vyötärön alapuolelle. Yleisin potku on matala kantapääpotku. Potkussa pyritään ennen kaikkea tuottamaan liikkeeseen paljon voimaa sen sijaan, että jalka vedettäisiin nopeasti takaisin. Perinteisesti potkut kohdistettiin vain alavartaloon, mutta muiden kamppailulajien vaikutuksesta myös päähän potkiminen yleistyi. Useimpiin hapkidomuotoihin kuuluu sarja kaksoispotkuja, joita käytetään tasapainon säilyttämiseen. Esimerkkejä kaksoispotkusarjoista:
- etupotku -> sivupotku
- etupotku -> takapotku
- etupotku -> kiertopotku
- etukantapääpotku -> kiertopotku
- matala sivupotku -> korkea sivupotku Käsilyönnit
Kuten monissa muissakin kamppailulajeissa, hapkidossa käytetään monenlaisia lyöntejä ja käsilyöntejä sekä kyynärpäälyöntejä. Hapkidolle tunnusomainen tekniikka on veitsikäsilyönti, jolla voidaan siirtää paljon energiaa. Tätä lyöntiä käytetään usein vastustajan heikentämiseen ennen nivelväännön tekemistä. Myös kynsillä lyödään, ja tällöin kohteena ovat silmät ja kurkku. Perinteisessä harjoittelussa myös kivespussiin tartutaan.
Nivelväännöt
Monet hapkidon hallintatekniikat ovat peräisin aikijūjutsusta. Niitä opetetaan samalla tavalla kuin aikidossa, mutta tekniikat ovat suoraviivaisempia. Hapidossa nivelvääntöjä tehdään sekä suuriin niveliin (kyynärpää, olkapää, niska, selkä, polvi ja lonkka) että pieniin niveliin (ranteet, sormet, varpaat ja leuka). Useimmissa tekniikoissa voimaa kohdistetaan niveleen sen luonnollisen liikesuunnan vastaisesti. Hapkido tunnetaan erityisesti rannelukkojen käytöstä. Nämä tekniikat ovat peräisin Daito-ryu aikijūjutsusta, vaikka niiden tarkka toteutus voi vaihdella. Myös kyynärpäävääntöjä käytetään usein.
Heittotekniikat
Niiden heittojen lisäksi, jotka tehdään vastustajan menetettyä tasapainonsa nivelväännön seurauksena, on olemassa myös heittoja, joissa ei käytetä nivelvääntöä. Jotkin näistä tekniikoista ovat tuttuja judosta. Monilla ensimmäisistä hapkidon harjoittelijoista oli judotausta.
Aseet
Kun hapkido-opiskelija saavuttaa eri vyöarvot, hän oppii käsittelemään myös erilaisia aseita. Ensimmäinen harjoittelussa käytettävä ase on veitsi. Toinen ase on lyhyt keppi. Sen jälkeen käsitellään tekniikoita ja puolustautumista pitkää keppiä ja köyttä vastaan. Monet hapkidoseurat harjoittelevat myös miekalla, nunchakuilla ja muilla aseilla.
