Judo

Judo on japanilainen kamppailulaji ja olympialaji, jonka Jigoro Kano perusti vuonna 1882. ”Maksimaalisen tehokkuuden ja minimaalisen vaivannäön” periaatteelle rakentuva judo kääntää vastustajan voiman ja liike-energian tämän omaksi tappioksi. Heittojen, alasvientien, sidontojen, kuristusten ja nivelvääntöjen avulla judo kehittää kokonaisvaltaisia ottelijoita – ja on muovannut käytännössä kaikkia sitä seuranneita painilajeja sambosta BJJ:hin ja moderniin MMA:han.

Jigorō Kanō ja judon synty

Jigorō Kanō syntyi vuonna 1860 Mikagessa Japanissa. Pienikokoisena ja hentoina nuorukaisena, jota kiusattiin usein, hän ryhtyi harjoittelemaan perinteistä jūjutsua puolustaakseen itseään. Hän opiskeli kahdessa arvostetuimmassa koulukunnassa – Tenjin Shin’yō-ryūssa ja Kitō-ryūssa – ennen kuin yhdisti niiden parhaat puolet täysin uudeksi järjestelmäksi, jota hän kutsui judoksi (”lempeä tie”).

Vuonna 1882 Kanō perusti Tokioon Kodokanin, koulun, josta tuli judon maailmanlaajuinen päämaja. Hän karsi perinteisestä jūjutsusta vaarallisimmat tekniikat ja loi turvallisen harjoittelumenetelmän, joka perustui randoriin (vapaaharjoitteluun). Sen ansiosta oppilaat pystyivät käyttämään täyttä voimaa vastustavia vastustajia vastaan ilman vakavia vammoja. Tämä innovaatio – täysipainoinen kilpailuharjoittelu – oli vallankumouksellinen ja siitä tuli kaikkien nykyaikaisten kamppailulajien esikuva.

Kodokanin haasteet

Kanō todisti järjestelmänsä toimivuuden perinteisiä jūjutsukouluja vastaan käydyissä haasteotteluissa. Tunnetuin niistä oli Tokion metropoliisin vuonna 1886 järjestämä turnaus, jossa Kodokanin judokat kukistivat rival Totsuka-ha Yoshin-ryū -koulun otteluvoitoin 13–2. Judon maine vakiintui yhdessä yössä. Tokion poliisi otti judon myöhemmin viralliseksi harjoitusjärjestelmäkseen.

Judo leviää maailmalle ja olympialaisiin

Kanō käytti vuosikymmeniä judon kansainväliseen levittämiseen matkustaen Euroopassa ja Amerikassa esittelemässä ja opettamassa lajia. Hänen kuollessaan vuonna 1938 judo oli saanut jalansijaa kaikkialla maailmassa. Siitä tuli olympialaji vuoden 1964 Tokion kisoissa – sopivasti kotimaassaan. Nykyään kansainvälinen judoliitto (IJF), johon kuuluu yli 200 jäsenmaata, hallinnoi yhtä maailman laajimmin harrastetuista urheilulajeista.

Hollantilainen judoperinne

Alankomaat on tuottanut joitakin judon suurimmista mestareista. Anton Geesinkin kultamitali vuoden 1964 Tokion olympialaisissa – kun hän kukisti japanilaissuosikin tämän kotimaassa – on yhä yksi olympiahistorian hämmästyttävimmistä yllätyksistä ja hollantilaisen urheilun käännekohdista. Wim Ruska voitti kaksi kultamitalia vuoden 1972 Münchenin olympialaisissa, ja Mark Huizinga saavutti kultaa vuoden 2000 Sydneyn kisoissa. Hollantilainen judo on jatkuvasti yltänyt maailman näyttämöllä paljon odotettua suurempiin saavutuksiin.

Harjoitus judossa

Judoa harjoitellaan judogissa tatamilla. Tunneilla opetellaan ukemia (kaatumistekniikoita – välttämättömiä turvalliseen heittoharjoitteluun), nage-wazaa (pystyheittoja), ne-wazaa (maatekniikoita, kuten sidontoja, kuristuksia ja käsilukkoja) sekä randoria (vapaata sparringia).

IJF:n kilpailusäännöt rajoittavat jalkoihin tarttumista ja joitakin maatekniikoita perinteiseen judoon verrattuna, mutta lajin ydin eli heittotekniikoiden repertuaari – mukaan lukien ikoniset tekniikat, kuten seoi-nage (olkapääheitto), uchi-mata (sisäreisiheitto), osoto-gari (suuri ulkokahvaisu) ja harai-goshi (pyyhkäisevä lonkkaheitto) – on edelleen lajin sydän.

Vyöjärjestys etenee valkoisesta keltaiseen, oranssiin, vihreään, siniseen ja ruskeaan sekä lopulta mustaan. Edistyminen ansaitaan teknisillä vyökokeilla ja kilpailutuloksilla. Judon musta vyö (shodan) osoittaa todellista pätevyyttä, ja sen saavuttaminen vaatii yleensä 3–5 vuoden omistautunutta harjoittelua.

Judo Alankomaissa

Alankomaat on yksi maailman vahvimmista judomaista, jolla on pitkä ja menestyksekäs olympia- ja maailmanmestaruuskilpailujen historia. Anton Geesink (1964), Wim Ruska (1972, kaksi kultamitalia) ja Mark Huizinga (2000) ovat tunnetuimpia nimiä, mutta Alankomaiden judo on tuottanut vuosikymmenten ajan tasaisesti huipputason kilpailijoita useissa painoluokissa.

Judo Bond Nederland (JBN) hallinnoi lajia kotimaassa ja valvoo satoja seuroja sekä kymmeniä tuhansia aktiivisia harrastajia. Alankomaiden judon kansainvälinen menestys perustuu vahvaan seurarakenteeseen, varhaiseen erikoistumiseen ja nuoresta iästä lähtien omaksuttuun kilpailullisen randorin kulttuuriin.

Judo-varusteiden opas

Judogi: Judo-puku on painavampi ja kestävämpi kuin karaten gi, ja se on suunniteltu kestämään judoharjoittelun tarttumista ja vetämistä. IJF:n hyväksymien kilpailujudogien on täytettävä tiukat koko-, paino- ja kudontavaatimukset. Saatavana valkoisena ja sinisenä (kilpailuihin).

Vyö: Puuvillavyö, joka ilmaisee vyöarvon. Sen on oltava riittävän pitkä kiertämään vartalon ympäri kahdesti ja solmittavaksi neliösolmulla niin, että vyön päät ovat yhtä pitkät.

Tatami: Judoa harjoitellaan erityisillä vaahtomuovi- tai jousitetuilla matoilla. Harjoittelutiloissa käytetään toisiinsa lukittuvia tatamipaneeleita, jotka vaimentavat heittojen iskuja.

Hammassuojat ja korvasuojat: Suositellaan säännölliseen sparraukseen. Kukkakaalikorva voi kehittyä maton aiheuttamasta paineesta ja tarttumisesta ne-wazassa.