Pencak Silat

Etymologia ja alueellinen nimitys

Silat on yhteisnimitys Nusantarassa ja muilla Kaakkois-Aasian alueilla, joilla on historiallisesti ollut malaijiväestöä, harjoitetuille alkuperäiskansojen taistelulajeille. Sana yhdistetään usein minangkabaun kielen sanaan silek. Pencak liittyy Länsi-Jaavalta peräisin olevaan sundankieliseen sanaan penca.

Pencak silat valittiin vuonna 1948 yhdistäväksi indonesialaiseksi nimitykseksi. Pencak viittasi ennen kaikkea Länsi-, Keski- ja Itä-Jaavalla harjoitettuun lajiin, kun taas silat oli yleinen nimitys Sumatralla, Malaijin niemimaalla ja Borneolla. Erään klassisen minangkabaulaisen selityksen mukaan pencak tarkoittaa näkyvää harjoittelu- ja ilmaisupuolta, kun taas silat tarkoittaa sovellettavaa taistelu- ja itsepuolustuspuolta.

Muita alueellisia nimityksiä ovat silek, penca, mancak, manca, ameng, ulin, maen po, main pukulan ja pukulan. Hollantilaisia siirtomaa-ajan kirjoitusasuja olivat muun muassa pentjak, pentjah, mentjak, mentjah ja poekoelan. Selitykset, joissa nimi johdetaan sanskritin sanasta pancha tai torjumista ja lyömistä tarkoittavista kiinalaisista termeistä, ovat edelleen spekulatiivisia.

Historiallinen kehitys

Arkeologiset ja kuvalliset lähteet osoittavat, että saaristossa oli jo varhain monipuolinen asetekulttuuri. Muun muassa Borobudurin, Prambananin ja Penataranin kuvauksissa esiintyy miekkoja, kilpiä, sauvoja, jousia ja tikarimaisia aseita. Aji Saka -kertomus ja muut tarinat ovat merkittäviä kulttuurisia perinteitä, mutta ne eivät ole suoraa näyttöä pencak silatin täsmällisestä alkuajankohdasta.

Varhaisimmat jäsentyneet minangkabaulaiset perinteet sijoitetaan toimitetuissa lähteissä kuudennelle vuosisadalle. Sumatran ja Jaavan kuningaskunnissa ja kauppa-alueilla taistelulajit kehittyivät edelleen. Intialaiset, kiinalaiset, islamilaiset ja paikalliset vaikutteet yhdistyivät saaristossa, joka oli merikaupan ansiosta jatkuvasti yhteydessä muihin alueisiin.

Siirtomaa-aikana paikallisia aseita ja sissitaktiikoita käytettiin vastarinnassa eurooppalaista valtaa vastaan. Indonesian itsenäistymisen jälkeen pencak silat sai roolin kansallisen identiteetin muodostumisessa. IPSI perustettiin vuonna 1948 kansalliseksi kattojärjestöksi, ja vuonna 1980 sitä seurasi kansainvälinen liitto PERSILAT.

Nykyaikainen urheilu ja kansainväliset kilpailut

Pencak Silat on ollut mukana Kaakkois-Aasian kisoissa vuodesta 1987 lähtien, ja se debytoi Aasian kisoissa vuonna 2018. Tärkein kansainvälinen turnaus on PERSILATin Pencak Silat -maailmanmestaruuskilpailu, joka järjestetään yleensä kahden tai kolmen vuoden välein.

Tärkeimmät kilpailusarjat ovat Tanding, Tunggal, Ganda, Regu ja Solo Creative. Tanding on kahden kilpailijan välinen kilpailumuoto. Tunggal on yksilömuoto, Ganda pariesitys, Regu joukkuekilpailu ja Solo Creative yksilöllinen luova esitys.

Maailmanmestaruuskilpailut alkoivat Jakartassa vuonna 1982. Myöhempiä kilpailuja järjestettiin muun muassa Wienissä, Kuala Lumpurissa, Singaporessa, Haagissa, Jakartassa, Hat Yaissa, Penangissa, Pahangissa, Chiang Raissa, Phuketissa, Denpasarissa ja Malakassa. Haag toimi isäntäkaupunkina vuonna 1990. Osallistujamäärät ja kilpailulajit vaihtelevat tarkalleen ottaen kilpailuittain.

Koulutus ja nykyaikaiset järjestelmät

Indonesiassa Pencak Silatia tarjotaan monin paikoin koulun ulkopuolisena toimintana, ja sitä harjoitetaan kansallisissa ja kansainvälisissä urheilutapahtumissa. Nykyaikaisissa järjestelmissä perinteinen harjoittelu voidaan yhdistää urheilusääntöihin. Tarung Derajat on puolestaan Haji Achmad Dradjatin 1960-luvulla kehittämä indonesialainen hybridijärjestelmä, jossa yhdistyvät nyrkkeily, potkut, kamppailu ja pyyhkäisyt.

Sulawesin ja Molukkien alueelliset tyylit

Sulawesin bugis- ja makassar-perinteet liittyvät merellisiin yhteisöihin, paikallisiin animistisiin uskomuksiin ja badikin erityiseen asemaan. Kuvausten mukaan Silat Ugi hyödyntää pääasiassa käsien ja käsivarsien tekniikoita sekä rajoitettua, lineaarista jalkatyöskentelyä. Silat Makassariin kuuluvat muun muassa Karena Macang ja suljettu Tapu Silat. Nämä nimet ja kertomukset esitetään lähteisiin perustuvina kuvauksina, eivät kokonaisia väestöryhmiä yleisesti koskevina ominaisuuksina.

Aceh sijaitsee Sumatran luoteisrannikolla, ja sen perinteissä on vaikutteita intialaisista, islamilaisista, malaijilaisista silat- ja minangkabau-perinteistä. Rencong ja kris ovat historiallisissa kuvauksissa tunnusomaisia aseita. Batak-perinteitä kutsutaan yhteisöstä riippuen nimillä mossak, moncak, ndikar tai dihar. Molukeilla käytetään alueellisten taistelulajien yhteyksissä muun muassa cabangia, pisauta, galahia ja pedangia.

Sulawesin bajaut ovat merenkulkijayhteisö. Heidän Kendari-tyylinsä kuvataan sisältävän ristiin asetettuja asentoja ja nopeita pyörähdysliikkeitä, jotka sopivat ahtaisiin tiloihin, kuten veneisiin. Kalastuskeihäällä on perinteessä tärkeä asema muiden alueellisten yhteyksien kautta hankittujen aseiden ohella.

Rituaaliset ja alueelliset muodot

Kabasaran on Pohjois-Sulawesin minahasa-kansan sotatanssi, jossa käytetään punaista vaatetusta, yhdeksää jurus-liikesarjaa sekä symbolisia miekkoja tai keihäitä. Cakalele on molukkilainen sotatanssi, johon kuuluu taistelun jäljittelyä, keihäs, pitkä veitsi, salawaku-kilpi sekä tifalla, gongilla ja sulinilla säestetty musiikki. Nämä muodot ovat tärkeää kulttuuriperintöä, mutta eivät nykyaikaisia kilpaurheilulajeja.

Rituaalinen taistelu ja paikalliset taisteluperinteet

Floresin caci on festivaali- ja kaksintaisteluperinne, jossa käytetään ruoskaa tai keppiä ja kilpeä. Länsi-Sumban pasola on ratsastajaperinne, jossa käytetään tylppäkärkisiä keihäitä ja joka liittyy sadonkorjuuseen, esi-isiin ja sadekauden päättymiseen. Torajan sisemba on massamuotoinen potkutraditio, jota harjoitetaan riisin korjuun yhteydessä. Kylänvanhimmat valvovat järjestystä.

Payuq on Itä-Kalimantanin dayakien painimuoto, joka liittyy erityisesti kenyah-yhteisöihin. Siihen liittyvä kutailaistyylinen muoto on nimeltään bebintih. Mekare-kare eli perang pandan on balilainen rituaalinen taistelu Tengananissa, jossa käytetään pandanuskepeistä tehtyjä aseita ja kilpeä. Bantenin ja Länsi-Jaavan debus on hengellinen näytös, joka perustuu väitettyyn haavoittumattomuuteen.

Historiallisia kaksintaistelumuotoja, kuten sitobo lalang lipaa tai Bugis-alueilta peräisin olevaa sigajang laleng lipaa, esitetään nykyään enää kulttuurisissa rekonstruktioissa. Kunniaan, adatiin, siriin ja pesseen liittyvät perinteet ovat tärkeitä taustan ymmärtämiseksi, mutta tappavat kaksintaistelut ja vaaralliset aseiden käyttötavat eivät kuulu nykyaikaiseen urheiluun.

Alankomaalaiset koulut ja urheilukulttuuri

Alankomaalaiset koulut yhdistävät perinteisen linjan, kilpaurheilun ja kulttuurikasvatuksen eri tavoin. Setia Hati, Merpati Putih, Panglipur Ratu Siliwangi ja Ciung Wanara havainnollistavat tätä vaihtelua, mutta eivät edusta kaikkia alankomaalaisia tyylejä.

Tandingissa käytetään ajantasaisia kilpailusääntöjä ja suojaavia varusteita. Seni keskittyy tekniikkaan, esitykseen, rytmiin ja muotoon, ja tunnettuja kategorioita ovat Tunggal, Ganda, Regu ja Solo Creative. Itsepuolustus ja hengitysvoima vaihtelevat koulukohtaisesti, eikä niitä pidä esittää yhtenä yhtenäisenä alankomaalaisena menetelmänä.

Turvallinen harjoittelu

Pencak Silatia opiskelemaan haluavan kannattaa valita seura, jossa on kokeneet ohjaajat, selkeät turvallisuussäännöt ja ajantasaiset tiedot kilpailu- tai harjoitusvälineistä. Urheilukontekstissa aseet korvataan mieluiten turvallisilla harjoitusversioilla. Historialliset veitsi-, keppi-, ruoska- ja keihäsperinteet eivät ole ohjeita dojon ulkopuoliseen käyttöön.

Pencak Silat elokuvissa ja populaarikulttuurissa

Indonesiassa on historiallisia kertomuksia sotureista käsittelevä silat-genre, jonka juuret ovat suullisissa ja teatteriperinteissä, hikayat-kertomuksissa, romaaneissa, sarjakuvissa, televisiossa ja elokuvissa. Saur Sepuh, Tutur Tinular ja Misteri Gunung Merapi ovat tunnettuja esimerkkejä. Nykyaikaiset laga-tuotannot erottuvat nykypäivään sijoittuvalla miljööllään.

Merantau (2009) toi indonesialaisen toimintaelokuvan ja Pencak Silatin kansainväliseen tietoisuuteen. The Raid: Redemption (2011) toimi merkittävänä kansainvälisenä katalysaattorina, ja sitä seurasi The Raid 2: Berandal. Elokuvat ovat vaikuttaneet taistelukoreografiaan, mutta niissä esitetään elokuvallista väkivaltaa eikä normaalia urheiluharjoittelua.

Pencak Silat ja indonesialaiset taistelijat esiintyivät myös elokuvissa John Wick: Chapter 3 - Parabellum, Star Wars: The Force Awakens, Mile 22 ja Beyond Skyline. Iko Uwais, Yayan Ruhian ja Cecep Arif Rahman toivat asiantuntemuksensa näihin tuotantoihin. Joissakin kohtauksissa Pencak Silat yhdistyy Kaliin, Kuntaoon, stunt-työskentelyyn ja muihin lähitaisteluperinteisiin.

Karambit, nopea lähitaistelu sekä kyynärpäiden ja polvien käyttö ovat tunnistettavia elokuvallisia motiiveja, mutta kaikki kohtaukset eivät ole puhdasoppinen kuvaus yhdestä indonesialaisesta tyylistä. Myös elokuvan Captain America: The Winter Soldier veitsitaistelua kuvataan osuvammin laajemmin lähitaistelun ja filippiiniläisen Kali-vaikutuksen kuin puhtaan Pencak Silatin kautta.