Mau Rakau

Historia ja kulttuurinen siirtyminen

Māori-soturiperinteet kehittyivät Aotearoassa paikallisyhteisöjen, johtamisrakenteiden ja tikanga-perinteen puitteissa. Whare-tū-taua, sodan talo tai koulu, yhdistetään perimätiedossa nuorten toa-sotureiden kouluttamiseen. Siirron tarkka sisältö ja tapa vaihtelivat iwi-ryhmittäin ja ajanjaksoittain.

Kolonisaatio, sodat, maanhäviö, sulauttamispolitiikka sekä māorin kielen ja tiedon tukahduttaminen häiritsivät perinteiden siirtymistä. Vuonna 1907 säädetty Tohunga Suppression Act mainitaan usein perinteisen tiedon tukahduttamisen laajemmassa historiassa, mutta kaikkia Mau Rākau -perinteen paikallisia kehityskulkuja ei voida suoraan johtaa siitä.

Māori-renessanssin aikana 1970- ja 1980-luvuilla kieli, whakapapa, taide, haka ja kamppailutaidot tulivat jälleen näkyviksi ja niitä alettiin aktiivisesti siirtää eteenpäin. Mita Mohilla oli tärkeä rooli Mokoia taiaha -wānangan toiminnassa. Toimitettujen lähteiden mukaan vuonna 2007 toiminta oli tavoittanut yli 11 000 ihmistä ja myöhemmin yli 20 000 ihmistä. Nämä lukumäärät perustuvat lähteisiin ja koskevat tiettyä ajankohtaa. [Lähde: https://teara.govt.nz/en/mau-rakau-maori-use-of-weaponry]

Myytit, whakapapa ja mana

Perimätieto yhdistää taiahan ja patun kaltaiset aseet Tāneen, metsän jumalaan, sekä Tūhun, sodan jumalaan, jotka ovat Ranginuin ja Papatūānukun poikia. Tällaiset kertomukset ovat osa māori-mātaurangaa ja mytologiaa. Niitä ei esitetä empiirisinä alkuperätodisteina.

Tärkeimmät aseluokat

Taiaha on pitkä perinteinen ase, jossa on arero, terävä ja usein kielenmuotoinen pää, sekä leveämpi runko eli terä. Tewhatewha on pitkä ase, jossa on leveä rapa ja mata. Pouwhenua on pitkä puinen ase, jonka muoto ja merkitys voivat vaihdella asiayhteyden mukaan.

Patu on laaja yleisnimitys lyhyille nuijille ja survimille. Niihin kuuluvat muun muassa patu pounamu eli mere, kivestä valmistettu patu ōnewa, valaanluusta tehty patu paraoa sekä puiset muunnelmat. Kotiate ja wahaika ovat tunnistettavia lyhyitä māoriaseita, joilla kummallakin on oma muotonsa ja nimityksensä.

Mere pounamu valmistetaan pounamusta eli nefriitistä tai jadesta, ja historiallisen aseluokkansa lisäksi sillä on vahva merkitys taonga-esineenä, johtajuuden symbolina ja perintökalleutena. Materiaalin, kaiverrusten, nimen, luovutuksen ja käytön merkitys riippuu esineestä ja yhteisöstä.

Aseet kuvataan tässä historiallisena ja kulttuurisena perintönä. Teksti ei sisällä ohjeita lyömiseen, pistämiseen, aseistariisuntaan tai aseelliseen taisteluun.

Mere ja pounamu

Mere on lyhyt, leveä ja lehdenmuotoinen patu. Pounamu-mere valmistetaan nefriitistä eli greenstonesta, ja se voidaan siirtää eteenpäin rangatiran, johtajuuden ja whakapapan symbolina. Muilla alueilla mere-nimitystä käytetään myös muodoltaan samankaltaisista puu-, valaanluu- tai kiviesineistä.

Mere voi kantaa nimeä, historiaa ja manaa. Erityisiä yksilöitä säilytettiin, siirrettiin eteenpäin tai annettiin luottamuksen merkiksi. Pounamu-meren valmistaminen on työlästä, ja siinä otetaan huomioon materiaalin ominaisuudet ja alkuperä.

Mere esiintyy myös näkyvästi māorisymboliikassa, muun muassa Kotahitanga-lipussa. Tietyn esineen merkitys tulisi selittää kyseisen iwi-yhteisön, whānau-yhteisön tai kokoelmayhteyden perusteella.

Kotiate, tewhatewha ja pouwhenua

Kotiate on lyhyt puinen tai valaanluinen nuija. Nimi selitetään usein sanoista koti, leikata tai jakaa, ja ate, maksa, mahdollisesti liuskoittuneen muodon vuoksi. Etymologia esitetään yleisenä selityksenä, ei ehdottomana varmuutena.

Tewhatewha on pitkä perinteinen ase, jossa on leveä rapa ja toisessa päässä mata. Historiallisten kuvausten mukaan esine liittyi taistelukäytön lisäksi myös merkinantoon ja seremonioihin.

Pouwhenua tarkoittaa myös maapaalua. Pou whenua -nimityksellä taidokkaasti kaiverrettu paalu merkitsee rajaa tai merkityksellistä paikkaa ja kertoo tangata whenuasta, esi-isistä ja maasta. Aseena pouwhenua kuuluu toiseen, pitkien aseiden luokkaan, johon kuuluvat muun muassa tewhatewha ja taiaha.

Patu ja wahaika

Patu on yleisnimitys lyhyille māoriklubeille sekä muille kuin aseiksi tarkoitetuille työkaluille. Patu pounamu eli mere, patu ōnewa, patu paraoa ja puiset muodot eroavat toisistaan materiaalin ja alueellisen nimityksen perusteella. Patu mukaa käytettiin pellavakuidun käsittelyssä ja patu aruhea syötävien saniaisen juurten käsittelyssä.

Wahaika on puusta tai valaanluusta valmistettu lyhyt klubi. Nimi yhdistetään usein loven muotoon, jota kuvataan kalan suuta muistuttavaksi. Kaiverretuilla wahaikoilla saattoi historiallisen sotilaallisen merkityksensä lisäksi olla seremoniallinen rooli rangatira-päälliköiden puheissa.

Wahaikan ja mapuchejen clavan vertailua on esitetty mahdollisena osoituksena Polynesian ja Etelä-Amerikan välisistä esikolumbiaanisista yhteyksistä. Tämä on edelleen spekulatiivista, eikä sitä pidetä todistettuna historiallisena yhteytenä.

Perintö, elokuvat ja julkinen mielikuva

The Dead Lands (2014) on moderni elokuva, jossa māorikansan soturikulttuurilla ja aseilla on tärkeä rooli. Elokuvallinen esitys on kuitenkin koreografiaa ja dramaattista kuvastoa, ei Mau Rākaun kattava kuvaus.

Maailman museot ja kulttuurilaitokset voivat esitellä Mau Rākauta, wakaa, hakaa ja muita māoriperinteitä maailmanlaajuista kamppailutaidetta ja identiteettiä käsittelevissä ohjelmissa. Tällaiset toiminnot ovat yleisövalistusta ja kulttuuriperintöön tutustumista, eivät todiste siitä, että kaikki osa-alueet muodostaisivat yhden yhtenäisen kamppailutaidon.

Mau Rākausta kiinnostuneen kannattaa etsiä ohjelma, jossa on selkeä māorikulttuurinen konteksti, pätevä ohjaus, kunnioitus tikangaa kohtaan ja turvalliset harjoitusvälineet. Oikea kysymys ei ole vain se, mitä aseita esitellään, vaan myös se, keneltä tieto on peräisin ja millaisessa suhteessa sitä välitetään eteenpäin.