Mau Rakau

Mau Rakau (maoriksi ”aseen kantaminen” tai ”aseenkäsittely”) on Aotearoa-Uuden-Seelannin maorien perinteinen aseenkäyttötaito – kattava taistelujärjestelmä, jossa käytetään puisia aseita, kuten taiahaa (pitkä sauva, jossa on veistetty pää), tewhatewhaa (kirvestä muistuttava ase), patua (lyhyt nuija), mereä (lyhyt, litteä, perinteisesti vihreäkivestä eli pounamusta valmistettu nuija) ja hania (keihäs). Mau Rakau on enemmän kuin taistelujärjestelmä: se on elävä ilmaus maorien kulttuurista, historiasta ja identiteetistä – erottamattomasti yhteydessä hakaan (sotatanssiin), maorien tikangaan (maorien tapoihin) ja tangata whenua -kansan (maan kansan) soturifilosofiaan. Sen elvyttäminen 1900-luvulla, sen oltua lähellä hävitä siirtomaa-aikana, on tehnyt siitä maorien kulttuurisen renessanssin voimakkaan symbolin.

Maorien soturikulttuuri

Kun maorit saapuivat Aotearoaan Polynesiasta todennäköisesti 1200–1300-luvuilla, he toivat mukanaan kehittyneen soturikulttuurin. Heimojen välinen sodankäynti (iwi-heimojen kesken) oli olennainen ja jatkuva osa esikolonialistista maoriyhteiskuntaa – ei pelkästään tuhoisaa konfliktia, vaan jäsenneltyä toimintaa, jota ohjasi tikanga (tavat ja perinteet) ja johon kuuluivat muodolliset haasteet, neuvottelu, utun (vastavuoroisuuden tai koston) toteuttaminen sekä manan (arvovallan ja auktoriteetin) osoittaminen. Soturi (toa) oli yhteiskunnan keskeinen hahmo, ja Mau Rakaun taitaminen oli sekä käytännön välttämättömyys että aseman merkki.

Taiaha – arvostetuin maorien ase – on 1,5–1,8 metrin pituinen kovapuinen sauva, jonka toisessa päässä on kaiverrettu kieli (arero) ja toisessa litteä terä (rau). Taiaha-tekniikka yhdistää teräväkieliset pistoiskut, terällä tehtävät laajat lyönnit sekä hienostuneen jalkatyöskentelyn ja väistöt. Taiahan hallitseminen oli korkea-arvoisen soturin ja tohungan (asiantuntijan) tunnusmerkki – se ei koskaan ollut aloittelijan ase.

Siirtomaavallan tukahduttaminen ja kulttuurin elpyminen

Brittiläinen kolonisaatio vuodesta 1840 alkaen sekä 1860–1870-lukujen maasodat mullistivat perinteisen maorikulttuurin. Vuoden 1907 Tohunga Suppression Act -laki, joka kriminalisoi perinteiset maorien tietokäytännöt, sekä siirtomaa-ajan laajemmat sulauttamispyrkimykset johtivat siihen, että Mau Rakau lähes katosi. Pieni joukko tohunga rakau -asiantuntijoita (aseiden tuntijoita) säilytti tietämyksen ja perinteet yhteisöissään.

1970–1980-lukujen maorien renessanssi – laaja kulttuurinen, poliittinen ja kielellinen elvytysliike – palautti Mau Rakaun harjoitettavaksi. Te Kohanga Reo -kielipesät, kura kaupapa Māori -kielikylpykoulut ja laajempi maori-identiteetin takaisinvaltaamisen liike loivat instituutioita, joissa Mau Rakauta voitiin jälleen opettaa ja välittää eteenpäin. Nykyään sitä opetetaan kouluissa, yliopistoissa, yhteisöryhmissä ja kamppailulajijärjestöissä eri puolilla Uutta-Seelantia sekä kansainvälisissä maoridiasporan yhteisöissä.

Mau Rakau ja haka

Mau Rakau ja haka ovat erottamattomia maorien soturiperinteessä. Haka – joka tunnetaan nykyään maailmanlaajuisesti All Blacks -rugbyjoukkueen ottelua edeltävästä esityksestä – ei ole pelkkä tanssi, vaan valmistautumista taisteluun, identiteetin julistamista ja vastustajille esitetty haaste. Mau Rakaun aseiden liikkeet virtaavat suoraan hakan liikkeistä ja niihin, ja molemmilla harjoitteilla on sama fyysinen sanasto, energia ja kulttuurinen perusta. Mau Rakaun ymmärtäminen syventää ymmärrystä hakasta pelkkää näyttävää ulkoasua syvemmälle.

Harjoitus Mau Rakaussa

Mau Rakau -harjoitusta välitetään yleensä kulttuurisessa viitekehyksessä, joka yhdistää harjoittelijat heidän whakapapaansa (sukututkimukseen) ja iwiensä (heimojensa) soturiperinteisiin. Harjoitus sisältää perustavanlaatuiset jalkatyökuviot (takahi), asennot, aseotteet sekä kullekin aseelle ominaiset hyökkäys- ja puolustussarjat. Taiaha on useimpien harjoittelijoiden ensisijainen harjoitusase, ja patu, mere ja keihäs otetaan käyttöön asteittain.

Pareittain tehtävä taisteluharjoittelu, joka voi olla intensiivistä ja täyskontaktista puuaseita käyttäen, kehittää perinteen edellyttämää ajoitusta, etäisyyden hallintaa ja rohkeutta. Karakian (rukouksen/manauksen) yhdistäminen harjoitusten alkuun ja loppuun liittää fyysisen harjoittelun sen hengellisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin.

Mau Rakau -aseet ja varusteet

Taiaha: Mau Rakau -lajin tärkein ase – 1,5–1,8 metrin pituinen kovapuinen sauva, jonka toisessa päässä on kieleke (arero) ja toisessa litteä terä (rau). Perinteiset taiahat veistetään kovapuulajeista, kuten manukasta, totarasta tai mairesta. Harjoitustaiahat valmistetaan kevyemmästä tai pehmeämmästä puusta turvallisuuden takaamiseksi pariharjoittelussa.

Tewhatewha: Pitkä ase, jossa on litteä, kirvesmäinen pää – sitä käytettiin lakaisumaisiin iskuihin sekä taistelussa merkinantovälineenä joukkoja johtaneiden päälliköiden toimesta.

Patu ja mere: Lyhyitä lähitaisteluaseita lyömiseen ja pistämiseen. Mere – joka valmistetaan perinteisesti pounamusta (vihreäkivestä/nefriittijadesta) – on yksi maorikulttuurin tapuimmista eli pyhimmistä esineistä. Ne ovat usein sukukalleuksia, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Harjoitusversiot valmistetaan puusta.

Suojavarusteet: Perinteisessä Mau Rakau -harjoittelussa ei käytetty suojavarusteita – kovuus ja kunnon kohottaminen olivat osa harjoittelua. Nykyaikaisessa turvallisuutta painottavassa opetuksessa käytetään pehmustettuja tai kevyempiä harjoitusaseita sekä asianmukaisia suojavarusteita täyskontaktiin perustuvaan pariharjoitteluun.